Höyrykirjasto goes English!

Hi everybody! I haven't been very active on writing reviews lately, mostly because of FIFA 11... But anyway, I have a great news! After a long meditation I decided to change the language of this blog to English, because it's seems that most of my readers are from all the other countries than Finland... :D

The name will be the same, but the language changes. Stay tuned for the new, improved and better Höyrykirjasto in 2016!

Merry Christmas, and keep playin',
JX6

Assassin's Creed

Julkaistu: 2007/2008
Alustat: PC, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Pelimoottori: Anvil, Havok

Assassin's Creed on pohjimmiltaan yksinkertainen peli. Pelaaja asetetaan muinaisen salamurhaajan kenkiin, ja tälle annetaan erilaisia kohteita. Pakkaa sekoitetaan yliluonnollisella tarinalla ja hyppäyksillä nykypäivään, sekä muutamalla joukkotaistelullakin.

Ensimmäinen AC on se paras. Vaikka jatko-osat ovat tuoneet paljon uutta, eivät ne pysty pesemään Altairin ja tämän seikkailun yksikertaisuutta; Mene pisteeseen x, eliminoi henkilö y valitsemallasi keinolla. Vaikka tämä aiheuttaakin melko paljon toistoa, niin ehkäpä pelin taika onkin juuri siinä että se luo tunteen ammattimaisena murhakoneena toimimisesta.

Murhaamisen lisäksi pelissä on hieman oheistekemistä, kuten kadotettujen lippujen etsimistä, mutta itse en näistä oikein innostunut. Tarinaa spoilaamatta on sanottava, että pelin lopetus on... hämmentävä.

+ Hauska
+ Sujuva
+ Fokus pysyy oikeissa asioissa
- Tekoäly
- Tarina lähtee käsistä

Emily is Away

Julkaistu: 2015
Alustat: PC, Mac, Linux
Kehittäjä: Kyle Seeley
Julkaisija: Kyle Seeley

Emily is Away on lyhyt mutta mielenkiintoinen ilmaispeli Steamin kätköistä. Kyseessä on visuaalinen novelli, jossa pelaaja saa valita itse nimensä ja chat-avatarinsa. Tarina käydään Windows XP:n Messenger-ohjelmaa muistuttavassa chatissa, jossa valmiista vaihtoehdoista valitaan itseään miellyttävin. Nämä vaikuttavat pelin kulkuun ja lopetukseen.

Emily is Away on hämmentävällä tavalla kaunis peli. Nykyaikana chat-ruuduilla käydään niin paljon tärkeitä ja intiimejä keskusteluja, ja peliin on helppo samaistua. Myös kehittäjän rakkaus pieniä yksityiskohtia kohtaan tekee Emily is Awaysta nautinnollisen kokemuksen. Typot, ajankuvaan kuuluvat bändit jne. tuovat näinkin yksinkertaiseen tarinaan paljon syvyyttä-

Emily is Away on todellakin kokeilemisen arvoinen!

+ Helppo samaistua
+ Hauska idea
- Lyhyt

Altitude

Julkaistu: 2009
Alustat: PC, Mac, Linux
Kehittäjä: Erik Measure, Karl Sabo
Julkaisija: Nimbly Games
Pelimoottori: Java

Tuntuvatko lentosimulaattorit liian vaikeilta? Kokeile Altitudea!

Nappulaliigaa.

Värikästä ilmasotaa
Altitudessa kaksi sarjakuvamaisista lentokoneista muodostettua tiimiä taistelee toisiaan vastaan erilaisissa pelimuodoissa. Löytyy deathmatchia, tukikohdan valloitusta ja jopa jalkapalloa! Vihollisia rökitetään erilaisilla koneilla ja erikoisaseilla.

Altitude on pohjimmiltaan yksinkertainen peli. Toisella hiiren näppäimellä ammutaan já toisesta laukaistaan erikoiskyky. Lentäminen voi aluksi tuntua oudolta, mutta kunhan siihen tottuu on se hauskaa. Koneet eivät vaurioidu törmäyksistä, mutta vapaaseen pudotukseen sen sijaan ei kannata joutua, sillä se on yleensä tie varmaan kuolemaan.

Tuosta olisi pitänyt antaa punainen kortti!

Altitude on miellyttävän, joskin halvan näköinen peli. Lentokoneet ovat värikkäitä ja hyvin tehtyjä, mutta sen sijaan kentät vaikuttavat siltä että ne on rakennettu kiireellä. Onneksi pelistä löytyy mainio kenttäeditori.

Altitude on hauskaa oikeiden ihmisten kanssa, sillä botit ovat hieman tyhmiä. Valitettavasti pelaajamäärät ovat nykyään melko alhaiset, ja suurin osa pelaajista on futisservuilla, jolloin muut pelimuodot jäävät hieman pimentoon.

Botit hyökkää!

Altitude on mukavaa ajavietettä halpaan hintaan, joka kuitenkin kärsii pelaajakadosta ja keskeneräisyyden tunteesta.

+ Hauska
+ Tasapainoinen
- Vähän pelaajia
- Halvan oloinen

Early Access: Robocraft

Julkaistu: Early Access
Alustat: PC
Kehittäjä: Freejam
Julkaisija: Freejam
Pelimoottori: Unity 4

Robocraft on rakentelua ja onlinesotimista yhdistelevä ilmaispeli, josta voi nauttia ilmaiseksi, mutta pärjätäkseen on kaivettava kuvetta.

Tämä robotti ei osannut kääntyä...

Legoja
Robocraftissa pelaaja rakentaa oman... robottinsa. Robotit kootaan kuutioista ja erilaisista muista palikoista, ja testaaminen on tärkeää. Kaikki rakennelmat eivät todellakaan toimi, ja löytääkseen sen parhaan on käytettävä aikaa ja omia aivojaan. Tai sitten vuokraa pelin sisäiseltä kauppapaikalta jonkun muun tekemän robotin.

Robocraftin rakentelu olisi muuten nautittavaa, mutta ilmaiseksi ei saa kuin kourallisen palikoita, ja nämäkin ovat sieltä tylsimmästä päästä. Taisteluissa erottaa heti rahaa käyttävät pelaajat.

...vein sen silti taistohon.

Kaaduin
Robocraftissa on offline-moodi, joka on tarkoitettu oman robotin testailuun ja kehittämiseen. Tekoöly ei ole mistään fiksuimmasta päästä, kerran nähtyään pelaajan tekoäly painaa täysillä päälle kuolemaan asti. Ja tosiaan, Robocraftissa olet mukana taistelussa vaikka koko aluksesi olisi tuhottu, kunhan kuskin penkkiä ei ole vielä vaurioitettu. Loogista? Ei niin.

Muita pelaajia vastaan pelaaminen ei ole mitenkään nautinnollista. Pelin tarkoitus on vallata ja suojella komentopisteitä, mutta monien pelaajien pääprioriteetti tuntuu olevan mahdollisimman monen tapon kerääminen. Pelaajakunta ei ole myöskään avuliasta, varsinkin aloittelevan pelaajan luomukset saattavat helposti kierähtää ympäri ja jäädä katolleen, eikä kukaan auta tätä takaisin taisteluun.

Pelin grafiikat ovat ihan ok -tasoa, melko yksinkertaistettua ja kulmikasta. Kentät ovat tylsiä ja sokkeloisia, eikä niistä jää oikein mitään muistikuvaa.

Komentopisteelle, mars!

Robocraft on potentiaalinen peli, josta haluaisin pitää mutta varsinkin pelaajakunta saa itseni pysymään poissa. Peli on kuitenkin vasta Early Access -vaiheessa, joten paljon ehtii vielä tapahtua.

+ Rakentelu
- Grafiikat
- Mikromaksut

AdVenture Capitalist

Julkaistu: 2015
Alustat: PC
Kehittäjä: Hyper Hippo Games
Julkaisija: Hyper Hippo Games
Pelimoottori: -

AdVenture Capitalist on omien sanojensa mukaan ''maailman paras kapitalismi-simulaattori''. En ota tähän kantaa, mutta kyseessä on jokatapauksessa ihan kiva mikromaksuilla täytetty ajantappopeli.

AdVenture Capitalistin idea on tuttu lukuisista mobiili- ja internetpeleistä. Klikkaa kuvaa, käytä rahaa, klikkaa lisää, odota, tienaa rahaa. Pelin varrella voi ostaa päivityksiä, esimerkiksi managerit pelaavat peliä automaattisesti puolestasi.

Pelin grafiikat ovat hyvän näköiset, mutta melko minimaaliset. Taustalla jumputtaa iloinen pikku sävelmä, johon ei voi turtua.

Peli ymmärtääkseni loppuu kun on saanut kerättyä riittävästi varoja kuumatkaan, mutta foorumeilta lukemani mukaan tämä lienee aika pitkä projekti... Onneksi AdVenture Capitalist pelaa itseään jopa silloin kun suljet sen, kuten monet mobiilipelitkin.

+ Hyvää ajantappoa
- Turhake

The Elders Scrolls V: Skyrim

Julkaistu: 2011
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Kehittäjä: Bethesda Game Studios
Julkaisija: Bethesda Softworks
Pelimoottori: Creation Engine

Skyrim oli julkaistaessaan superhitti. Pelin taika ei ole neljän vuoden jälkeen kadonnut minnekkään, kiitos aktiivisen modiyhteisön sekä omistautuneen fanikunnan. Skyrim on osa populaarikulttuuria, mutta onko peli todellakin niin hyvä kuin väitetään?

Hevonen heikoilla jäillä.

Dovahkiin
Skyrimin tarina on melko yksinkertainen. Pelaajaa ollaan teloittamassa, mutta lohikäärmeen hyökkäys antaa tälle mahdollisuuden paeta. Pian pelaaja on kekskellä siviilisotaa, mutta kukaan ei tunnu uskovan lohikäärmeiden paluuseen. Selviää että sankari on Dragonborn, jonka tehtävänä on pysäyttää lohikäärmeiden paluu.

Pelin pääpahis on Alduin-niminen lohikäärme, joka aikoo tuhota maailman. Pelaaja hankkii liittolaisia ja etsii legendaarista Elders Scrollsia tuhotakseen Alduinin ja pelastaakseen maailman. Pääjuoni on kiinnostava, ja se vie pelaajan komeisiin maisemiin ja tutustuttaa mielenkiintoisiin NPC-hahmoihin.

Pääjuonen lisäksi Skyrimin maailmassa on TODELLA PALJON lisätehtävää, joiden parissa saa kulutettua kymmeniä tunteja. Melkein kaikista kylistä ja kaupungeista löytää tekemistä, ja aina ei tarvitse edes seurata mitään tiettyä juonta, vaan tarinoita voi luoda itse. Tai niin ainakin itse tein.

BURN!

Jaarleja ja juoppoja
Skyrimin hahmokatras on laaja, mutta välillä hieman itseään toistava. Sotilaat toistavat samoja fraaseja, ja verrattuna esimerkiksi Fallouteihin ovat päähahahmot ehkä hieman tylsiä.

Tekoäly on taattua Bethesdaa. Tiimikaverit saattavat jäädä jumiin, viholliset hyppivät alas jyrkänteiltä ja kaupunkilaiset kävelevät pitkin seiniä. Myöskin pelin legendaariset hevoset saavat hymyn huulille; melkein pystysuora seinä ei ole este eikä mikään. Onneksi on modeja.

Vihollisia on paljon, ja mikäli haluaa olla oikein paha sankari, kaikki ovat vihollisia. Löytyy ryöstäjiä, luurankoja, lohikäärmeitä, susia, zombeja, mammutteja, örkkejä, jättiläisiä... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vihollisten tekoäly toistaa usein samaa rataa, täysillä päälle, mutta joukossa on myös poikkeuksia, kuten maget ja jousiampujat. Viholliset osaavat myös vaihtaa tarvittaessa asetta ja käyttää lääkintäloitsuja, mikä tuo taisteluun lisähaastetta.

Missä kaikki ovat?

Vuorille
Skyrimin pelimekaniikka on yksinkertaista hiirimättöä. Toisella napilla blokataan ja toisella hyökätään. Taikuus ja jousipyssyt tuovat taisteluun lisää syvyyttä, ja hiipailukin on mahdollista, mutta ei aina niin tehokasta. Itse kehitin hahmostani lähinnä lähitaisteluun keskittyneen tappajan, joka tarpeen tullen pystyi eliminoimaan vihollisia kaukaa jousilla ja parantamaan itsensä.

Pelin maisemat ovat näyttäviä, ja siellä olemisen tunne on vahva, Vaikka grafiikan taso heittelee ja osa tekstuureista on mitä on, on Skyrim todella nätti peli varsinkin modattuna. Huomasin että jäin välillä vain ihailemaan maisemia tai palelemaan lumimyrskyn keskelle vaikkei se ole mahdollista (siihenkin löytyy modi).

Hot Dog.

Skyrimin potentiaali paljastuu modattuna. Itse esimerkiksi korvasin pelin alkuperäiset tylsät ja turhat tiimiläiset kiinnostavemmilla ja hyödyllisemmillä, sekä kasvatin jo valmiiksi suurta asevalikoimaa. Peliin on myös lukuisia pieniä mutta sitäkin tärkeämpiä modeja, joilla pelattavuus paranee. Käy sääliksi konsolipelaajia jotka joutuvat pelaamaan bugista ja rumaa alkuperäisversiota!

Skyrim on mahtava peli, johon tulee varmasti palattua vielä monta kertaa. Modien avulla peliin ei voi ikinä kyllästyä!

+ Maailma
+ Juoni
+ Lohikäärmeet
+ Tekeminen ei lopu
- Bugit
- Hevoset

Dishonored

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Kehittäjä: Arkane Studios
Julkaisija: Bethesda Softworks
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Dishonored on yksi viime vuosien pidetyimmistä peleistä. Hiiviskelyyn pohjaava peli on tosiaankin erittäin nautinnollinen kokemus, josta tulee kuitenkin mieleen eräs toinen legendaarinen peli...

Uniaika.

Henkivartija
Dishonored lähtee vauhdilla käyntiin. Henkivartija Corvo Attano palaa keisarinnan luo, joka kuitenkin salamurhataan ja tämän tytär kidnapataan. Corvo vangitaan ja höäntä syytetään murhasta. Kapinalliset auttavat Corvon vankilasta, ja tästä starttaa mielenkiintoinen ja kompakti tarina kohti keisarinnan tyttären pelastamista.

Dishonored yhdistää viktoriaanisen Englannin teolliseen vallankumoukseen, ja pelin miljöö onkin todella nätti. Valaanöljyllä pyöritetään sähkölaitteita, ja menneisyys ja nykyaika elävät harmoniassa. Peliin tuo lisäjännitystä kaupunkiin iskenyt ruttoepidemia, joka on tappanut ison osan ihmisistä ja rotat ovat vallanneet kadut.

Välillä voi vaan katsoa maisemia.

Puukko selkään ja karkuun
Dishonored pyrkii olemaan hiiviskelypeli, jossa on mahdollista edetä monilla eri tavoilla. Ketään ei tarvitse tappaa, ja viholliset voi laittaa vaikka tappamaan toisiaan. Käytännössä tämä ei toimi ihan niin hyvin, sillä liian usein vartijat näkevät jopa seinien läpi(!) ja hiiviskely on pilalla. Taistelut ovat haastavia, joten niihin ei kannata vapaahetoisesti joutua, varsinkaan usempaa kuin kahta vihollista vastaan.

Corvon taitoja voi päivittää, jolloin aukeaa uusia vaihtoehtoja etenemiseen. Itse käytin lähinnä teleporttausta ja vihollisten tomuksi muuttamista, jotka toimivat välillä hieman liiankin hyvin. Vihollisten tekoäly on yllättävän hyvää, ja nämä oikeasti tutkivat jos joku on kadonnut tai jostain löytyy ruumis.

Välillä pitää tarkkailla maisemia.

Corvo Freeman
Mainitsin aikaisemmin että Dishonored muistuttaa erästä toista peliä, nimittäin Half-Life 2:sta. Miljöö, tarina ja jopa hahmot ovat kuin suoraan Gordon Freemanin seikkailuista. Päähahmo on hiljainen muiden pelinappula, ympäristöä voi käyttää hyväksi, viholliset ja näiden laitteet ovat kuin suoraan Combineilta, päähenkilö petetään ja Dunwallin kaupunki kaikkine scifi-systeemeineen on kuin ilmetty antiikkinen City 17.

Dishonoredin halflifemaisuus on välillä todella häiritsevää, mutta toisaalta se on myös hauskaa ja tuo peliin aivan uuden aspektin, sillä tietty tuttuus saa pelaajan uppoutumaan peliin paljon paremmin. Valitettavasti Dishonored on aivan käsittämättömän lyhyt, mutta jatko-osa on onneksi jo tekeillä.

+ Tekoäly
+ Miljöö
+ Hahmot
+ Tarina
+ Hiippailu
- Rotat (hyih)
- lyhyt

Left 4 Dead

Julkaistu: 2008
Alustat: PC, Xbox 360, Mac
Kehittäjä: Valve Corporation, Turtle Rock Studios
Julkaisija: Valve Corporation
Pelimoottori: Source

Left 4 Dead on yksi rakastetuimpia zombipelejä ikinä. Valven ikoninen pelisarja on tuttu varmasti jokaiselle PC-pelaajalle, eikä pelkästään Zoeyn takia.

Tämä ei lupaa hyvää.

Kuolemaa ilmassa
Left 4 Dead on pohjimmiltaan melko yksinkertainen arcaderäiskintä. Neljä selviytyjää taistelee tiensä läpi putkimaisten karttojen kohdaten aina välillä vahvempia zombeja sekä erilaisia haasteita. Suurimmaksi osaksi meno on kuitenkin suoraviivasita eikä paikalleen jäädä.

L4D pakottaa pelaajat toimimaan tiiminä, sillä yksin ei pitkälle pötkitä. Zombien piirittämäksi ja lamaannuttamaksi joutuva selviytyjä on nopeasti vuotanut kuiviin ellei pelastajaa näy. Myöskään erikoiszombeja vastaan taistelu ei yksin onnistu.

Palava Hunter.

Witch!
Left 4 Deadissa on harmittavan vähän aseita, eikä melee-aseita ole ollenkaan. Pelaaja voi toki tönäistä zombit kauemmas, mutta tämä ei pitkässä juoksussa auta. Erikoiszombejakaan ei ole montaa erilaista tyyppiä, ja näiden ääntelyn sekä käyttäytymisen oppii pian tuntemaan.

Graafisesti L4D on omaan silmääni rujo. Peliä pyörittää tietääkseni Sourcen vanha versio, ja tämä näkyy muun muuassa tyhjinä kenttinä, kulmikkaana grafikkana sekä hieman lagaavana tekoälynä. Osumakohdatkaan eivät ole aina ihan siellä missä pitäisi.

L4D on synkkä, ja vaikka grafiikka ei ole parhaasta päästä, on tunnelma jotain aivan käsittämätöntä. Pimeissä kentissä ja varsinkin sisätiloissa rupeaa oikeasti ahdistamaan, kun ikinä ei tiedä koska seuraava zombiaalto hyökkää. Pelillä on myös hieman hämmentävä tapa sijoittaa Witchit aina keskelle ainoaa kulkuväylää.

Välillä ei näe mitään.

Pills here!
Left 4 Dead nousee esiin zombipelien massasta hienon tarinansa ansiosta. Selviytyjien toivoton matka kohti pelastusta on surullista seurattavaa, ja varsinkin The Sacrifice -lisäri lyö yhden surullisimman pelihetken ikinä. Lisärin ohella julkaistu sarjakuva valoittaa maailmaa ja tarinaa entistäkin enemmän, ja se on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Ykkös-Leftis kärsii hieman siitä, että koko peli on siirretty lisärinä Left 4 Dead 2:seen päivitetylle pelimoottorille. Alkuperäistä peliä kannattaa silti ainakin edes kokeilla, sillä siinä on jotain mitä L4D2:sesta puuttuu. Palaan siihen kuitenkin tarkemmin Left 4 Dead 2:sen arvostelussa.

+ Zombeja!
+ Hahmot
+ Tarina
+ Synkkä
+ Tunnelmallinen
- Tyhjä
- Lagit

Mass Effect

Julkaistu: 2007
Alustat: PC, Xbox 360
Kehittäjä: BioWare, Demiurge Studios
Julkaisija: Microsoft Game Studios, Electronic Arts
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Mass Effect on moderni klassikko, johon ei voi olla törmäämättä puhuttaessa nykypeleistä. Pääsin vihdoinkin itsekkin kokeilemaan, onko peli niin hyvä kuin väitetään.

///SPOILER ALERT///

Puhumalla se selviää
Mass Effect kertoo tarinan kapteeni Shepardista, joka mielenkiintoisten sattumusten jälkeen päätyy ratkaisemaan universumin kohtalon. Ykkös-Effectin pääpaino on entisen Spectre-agentin, Sarenin, tuhoaminen. Matkan varrella Shepard saa selville, että muinainen alienrotu Reaperit tekevät paluuta ja aikovat tuhota koko sivilisaation. Reaperit ovat myöskin ottaneet Sarenin valtaansa ja käyttävät tätä välineenään.

Yksi Mass Effectin punaisista langoista on juuri Reaperit. Shepard ja hänen miehistönsä pyrkivät todistamaan tämän myyttisen rodun paluuta, mutta heidän varoitustaan ei oteta vakavasti. Shepardin ja councilin jatkuvasta väittelystä tulee pelin edetessä intensiivistä, ja hieman yllättäen jopa Shepardin tukijat kääntyvät tätä vastaan.

Mass Effectin alienrodut ja hahmot ovat erittäin mielenkiintoisia, ja näistä saa maailmaa tutkimalla ja hahmojen kanssa juttelemalla todella paljon informaatiota. Iso osa ajasta meneekin maailman salaisuuksien selvittämiseen.

Hahmoista ylitse muiden nousivat hieman ujo Liara T'Soni sekä juurikin pääpahis Saren, joista varsinkin ensimmäinen nousee isoon rooliin. Shepard joutuu myös tekemään jo ensimmäisessä pelissä muutaman suuren päätöksen, esimerkkinä muutaman alienrodun koko tulevaisuus sekä ihmishenki.

Jäin oven taa
Siinä missä pelin tarina on kiinnostava, on maailma valitettavasti hieman tyhjä ja graafisesti tylsä. Mass Effect noudattaa monia tyylilajin kliseitä, eikä se sen takia tunnu mitenkään freshiltä tapaukselta. Asiaa ei auta myöskään konsolitason grafiikka ja osittain kököt hahmomallit. Itsestäni on hämmentävää, että päähenkilöistä juurikin Shepardin hahmo näyttää jatkuvasti siltä että olisi juossut seinää päin.

Tekoälykään ei ole kehuttavaa. Omat tiimikaverit jäävät liian usein lukkojen taakse, ja taistelussa nämä saattavat vain jäädä keskelle tulitusta. Onneksi viholliset eivät ole parempia. Valitettavasti Shepard on erittäin likinäköinen, joten ohilaukauksia tulee jatkuvasti.

Tasitelut ovat siedettäviä, mutta varsinkin kovemmilla vaikeustasoilla niitä joutuu uusimaan aivan liian usein. Onneksi vaikeustasoa saa kuitenkin veivattua myös alaspäin, jolloin rasittavimmat taistelut voi melkein kävellä läpi ja pääsee taas nauttimaan tarinasta.

Lentävä auto
Mass Effectin pahin vastustaja on Shepardin Mako-mönkijä. Ajoneuvo lähtee hurjaan ilmalentoon pienestäkin töysssystä, ja kääntyminen on välillä härön näköistä. Ehkä kehittäjät ovat vieneet ajatuksen painottomuudesta HIEMAN liian pitkälle.

Mass Effect oli lyhyempi kuin odotin, läpäisin pelin vajaassa 17 tunnissa. Pelin loppu oli väkisin venytetyn oloinen, mutta toisaalta varsinkin keskivaiheilla kiinnostavat paikat mentiin liian hurjalla tahdilla läpi.

Mass Effect ei nouse omien suosikkipelieni joukkoon, mutta kyllä se silti viihdytti melkein koko kestonsa ajan. Isona miinuksena se että Steam-yhteisö ei toiminut!

+ Tarina
+ Hahmot
+ Iso maailma
- Yllättävän lyhyt
- Tyhjä maailma
- Taistelu
- Tekoäly

Mod Madness! Arma 2: DayZ Mod

Julkaistu: 2012
Alustat: PC
Kehittäjä: Dean ''Rockett'' Hall
Julkaisija: Dean ''Rockett'' Hall
Pelimoottori: Real Virtuality 3
Arma 2 - modi

Herään meren rannasta keskeltä ei mitään. Ympärilläni on vain metsää, ja horisontissa siintää pieni kylä. Mitä on tapahtunut? Ainoat äänet ovat aaltojen kohina ja lintujen laulu. Näen suuren eläimen ylittävän autotien. Outoa.

Hetken mietittyäni päätän suunnata kohti kylää. Varmuuden vuoksi koukkaan metsän kautta, sillä kaikki ei selvästikään ole kunnossa.

Saapuessani kylän reunalle näen tummia, laahustavia hahmoja. Jähmetyn paikalleni. Yhtäkkiä talojen keskeltä juoksee toinen ihminen, perässään lauma aggressiivisia... zombeja? Hän huomaa minut ja säntää luokseni lauma perässään. Tuntematon selviytyjä huutaa jotain venäjäksi, ja lähdemme juoksemaan rinta rinnan kohti kylää.

Zombeja tulee kaikkialta, ja pian huomaan kadottaneeni venäläisen. En uskalla kuitenkaan lähteä enää etsimään epäonnista kumppaniani, sillä yksi zombeista on tarrautunut tiukasti perääni. Juoksen henkeni edestä.

Zombi seuraa minua kilometrikaupalla, kunnes näen pienen majakan. Suuntaan sinne. Majakan edessä on toinen zombi, joka ei kuitenkaan huomaa minua. Kiipeän ylös ja näen mieluisan yllätyksen: joku on jättänyt haulikkonsa majakkaan! Nostan sen maasta ja tarkistan sen. Kaksi ammusta.

Päätän jäädä majakkaan, koska se tuntuu turvallisimmalta vaihtoehdolta. Yllätyksekseni minua seurannut zombi kiipeääkin ylös. Ammun sitä kohti, mutta paniikissa luotini lentää jonnekkin kauas. Lataan ja ammun uudestaan, osuen tällä kertaa majakan seinään. Zombi hyökkää ja pudottaa minut majakasta. Tunnen kuinka sääriluuni napsahtaa poikki.

Yritän juosta mutta kaadun naamalleni. Kipu on järkyttävä. Yritän nousta ylös, mutta en pysty. Lähden ryömimään kohti horisontissa siintävää rakennusta. Zombit eivät seuraa minua. Verenhukka on valtava. Näkökenttäni sumenee hitaasti, mutta ryömin silti eteenpäin. Pidän tiukasti kiinni haulikosta, ja yritän taas päästä ylös. Kaadun. Näkökenttäni sumenee.

Ruutuun pamahtaa rumalla fontilla ''You are dead''.

+ Suuri avoin maailma
+ Haastava
+ Melko realistinen
+ Tunnelmallinen
- Tyhjä maailma
- Zombien tekoäly
- Lagit ja bugit

Alice: Madness Returns

Julkaistu: 2011
Alustat: PC, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Spicy Horse
Julkaisija: Electronic Arts
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Jotkut pelit ovat sellaisia että niitä odottaa ja odottaa. Itselleni Alice:Madness Returns on sellainen. Kun lopulta sain sen käsiini, pelkäsin pahinta ja toivosin parasta. Sainkin paljon enemmän.

Kaikki hyvin...?

Liisa mielisairaalassa
Alice: Madness Returns on sykähdyttävä kertomus nuoresta Alicesta, joka perheensä kuoleman jälkeen yrittää selvittää mitä tapahtui. Peli sijoittuu 1800-luvun(?) Lontooseen, jossa Alicen tie kulkee orpokodista mielisairaalaan.

Pelin tarina on kekseliäs, ja ihmemaailma sekä todellisuus tukevat hyvin toisiaan. Ihmemaailma on Alicen pakopaikka, hallusinaatio, joka kuitenkin joutuu vaaraan Alicen mielen järkkyessä. Alice päättää pelastaa Ihmemaan sekä oman mielensä, ja samalla palauttaa muistinsa.

Pelin hahmokatras on tuttu mutta häiriintynyt. Kaikki Liisa Ihmemaassa -hahmot ovat toki mukana, mutta vain... hulluina. Hassu hatuntekijä on karmiva ilmestys, ja pelintekijät eivät tosiaankaan ole säästellyt. Hahmot ovat osittain jopa sairaita mutta silti hullunkurisia, ja ääninäyttelijät suurimmaksi osaksi hyviä. Ihmishahmot ovat sarjakuvamaisia ja isopäisiä, ja varsinkin päähahmot jäävät hyvin mieleen. Alice itsessään on ehkäpä pelin aidoin hahmo, mikä lienee osittain jopa tarkoituksellista?

EN OLE LÄSKI!

Minne se kani meni?
Tuhoutuva Ihmemaa on omalla tavallaan kaunis. Alice käy niin lelukaupungissa, viktoriaanisilla tehtailla, linnoissa sekä meressä, eivätkä maailmat tunnu mitenkään pakotetuilta. Niitä on kuitenkin ehkä vähän liikaa, mutta ovat kaikki onneksi melko mieleenpainuvia.

Alicen vaatetus muuttuu aina maailman mukaan, ja erilaiset vaatteet tuovat erilaisia ominaisuuksia ainakin New Game+ -tilassa, joka aukeaa pelin läpäisyn jälkeen. Aseitakin voi päivittää tehokkaammiksi keräämällä hampaita, ja myös aseiden ulkonäkö päivittyy jokaisen uuden päivityksen mukana saatanallisemmaksi.

Kaunotar ja hirviö.

Hiirimättöä
Alice: Madness Returns sisältää kiitettävän määrän erilaisia vihollisia, joita kaikkia vastaan joutuu käyttämään erilaisia taktiikoita. Pelin alussa vielä tuntuu, että taistelu on lähinnä yhden napin painamista, mutta varsinkin lopussa on erilaisia aseita ja temppuja yhdisteltävä hektisesti selvitäkseen. Myös isompia vihollisia vastaan ja pomotaisteluissa on varsinkin ajoitus tärkeää.

Alice ottaa kiitettävästi vahinkoa, ja mikäli kuolema uhkaa voi siirtyä hysteria-tilaan, jolloin Alice ei ota ollenkaan vahinkoa ja esimerkiksi pippurisumutin ei ylikuumene. Hysteria antaa vielä viimeisen mahdollisuuden pelastautua mikäli kuolema uhkaa.

Näin me lennetään!

Ja taas putosin
Alice: Madness Returns on hyvä peli, mutta moitittavaakin on. Kontrollit ovat melko kulmikkaita ja välillä hieman arvaamattomia; monissa tasohyppelykohdissa meni hermot siihen kun hyppy ei suuntautunutkaan sinne minne piti. Tai sitten Alice ei hypännyt ollenkaan. Taistelut sen sijaan ovat usein melko helppoja, uusintayrityksiä ei varsinkaan normivihollisia vastaan juurikaan tule. Tallennuspisteet taasen ovat välillä sijoiteltu aivan käsittämättömästi.

Pelistä huokuu välillä viimeistelemättömyys sekä kiire. Jossain kohdissa tulee tunne että hypätään jonkun kohtauksen yli, ja muutamien maailmojen väliset siirtymät hiukan töksähtävät. Viimeisessä kentässä varsinkin tulee tunne että tekijöiltä on loppunut aika, sillä se tuntuu todella hätäisesti kokoonlaitetulta ja moni asia jää mysteeriksi.

Oliko tämä sittenkin Resident Evil?

Alice: Madness Returns on nautinnollinen ja härö seikkailu, jossa ei verta säästellä. Tämä kaipaisi kunnon uusintaversion ja pian!

+ Tarina
+ Hahmot
+ Miljöö
+ Viholliset
- Keskeneräisyyden tunne
- Tekoäly
- Kontrollit

Saints Row IV

Julkaistu: 2013
Alustat: PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One, (Linux)
Kehittäjä: Volition
Julkaisija: Deep Silver
Pelimoottori: Havok

Saints Row IV on alunperin lisärinä startannut, sittemmin jatko-osaksi paisunut peli. Lisäriltä se valitettavasti tuntuukin.

Shaundi vs. Shaundi.

Päätin ruveta presidentiksi
Saints Row IV alkaa mielenkiintoisista lähtökohdista. The Bossista on tullut USA:n presidentti, ja Valkoisesta talosta on tullut Saintsien virallinen bilemesta. Kaikki menee kuitenkin pian päin per... peppua, kun alienit hyökkäävät maahan ja tuhoavat sen. The Boss ja kumppanit lähtevät tietysti kostoretkelle.

Saints Row IV käy läpi melkein kaikki pelisarjan aikaisempien osien hahmot ja osan tapahtumista. Mukana ovat niin vanha kuin uusi Shaundi, Johnny Gat sekä kaikki vanhat pomot. Näistä revitään sitten kekseliästä huumoria suuntaan jos toiseenkin.

Saintsien yksinkertainen tehtävä on pelastaa tuhoutunut maaapallo ja antaa samalla turpiin uudelle pääpahikselle, Zinyakille. Zinyak on ehkä pelisarjan paras hahmo, hienosti kirjoitettu alien tuntuu suuren kuningaskuntansa selvältä yksinhallitsijalta. Zinyak kommentoi Saintsien tekemisiä ja häiritsee näitä parhaansa mukaan.

Mulla ois jano, Paul.

Steelport Simulator 2013
Maailman tuhouduttua Saintsit joutuvat Steelportin simulaatioversioon, jonka sisällä he pyrkivät pääsemään lähemmäs Zinyakia. The Boss ajaa, lentää ja juoksee tiensä läpi synkän alienien hallitseman metropolin. IV tuo uutena lisänä nimittäin supervoimat, joiden avulla simulaattorissa tehdään jos jonkinlaista tuhoa. Varsinkin autot jäävät lähinnä statisteiksi, sillä The Boss juoksee nopeammin kuin yksinkään pelin auto. Myös talojen yli pystyy hyppimään, joten miksi tuhlata bensaa?

Virtuaalisessa Steelportissa uhkan muodostavat lähinnä Zin-joukot, joita on ripoteltu sinne tänne. Poliisit ovat vain nukkeja, joista ei ole oikeaa uhkaa. Taisteluista pääsee usein myös juoksemaan karkuun, joten vaikeuksia ei ainakaan pienempiä vihollisjoukkoja vastaan tule. Taisteleminen on samaa kuin edellisissä osissa, headshot tappaa kerrasta. Mukana on nyt myös alien-aseita, jotka ovat hieman tehokkaampia kuin normipyssyt, mutta eivät huomattavasti. Uusista aseista mielenkiintoisin on dubstep-gun, jolla laitetaan massat tanssimaan!

Saints Fighter IV

Laita Haddaway soimaan
Saints Row IV on hieman tyhjän oloinen. Vaikka Steelport on värjätty tummiin sävyihin ja uutta tekemistä on kaikkialla, tuntuu se silti lähinnä vain kulissilta jossa liikutaan kohti seuraavaa tehtävää. Ylipäätään Saints Row IV tuntuu kolmosen ylipitkältä lisäriltä, vaikka juonikin on yllättävän hyvä ja osittain jopa järkevä. Ajotuntumakin on yhä aivan kamala.

Saints Row IV:n parasta antia ovat monet viittaukset muihin peleihin, kirjallisuuteen ja elokuviin. Myöskin oikeasta elämästä tutut kappaleet, kuten klassinen What Is Love? tuovat peliin aivan oman fiiliksensä. Hahmojen keskinäistä naljailua on hauska seurata, ja varsinkin Piercen ja The Bossin duetot ovat hauskaa kuunneltavaa.

Saints Row IV tuntuu pahasti kierrätykseltä ja hätäisesti kasaan vedetyltä, mutta kyllä sitä silti ihan mielellään pelaa. Iso miinus siitä, että jokin pelin visuaalisessa ilmeessä saa pääni kipeäksi varsinkin pidemmissä pelisessioissa.

+ Hauska
+ Zinyak
- Sitä samaa kuin ennenkin
- Ajotuntuma
- Turhan oloinen maailma
- Tekoäly

Saints Row: The Third

Julkaistu: 2011
Alustat: PC, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Volition
Julkaisija: THQ
Pelimoottori: Havok

Mitä tapahtuu, kun kehittäjät päättävät tehdä Saints Row 2:lle jatko-osan, jossa ei ole päätä eikä häntää? Tapahtuu The Third.

Päähenkilö voi puhua vaikkapa zombia.

Suurempi kuin Fox
Saintsit ovat nousseet julkisuuteen tuotteistamalla itsensä. Utopiaa ei kestä kuitenkaan kauaa, sillä mihin rikollinen pääsisi tavoistaan? Epäonnistuneen pankkiryöstön jälkeisten tapahtumien jälkeen Saintsit löytävät itsensä Steelportista, jossa on myöskin menossa jengisota. Pian Saintsit ovat tässä mukana.

Saints Row: The Third on aivan älyttömän hauska peli. Monet tehtävät ovat aivan käsittämättömiä, kadulla ihmiset tekevät mitä sattuu, ja pelihahmo voi puhua vaikka zombia. Sivuhahmot ovat hyvin kirjoitettuja, ja muiden jengien johtajilla tuntuu olevan kaikilla jotain Saints-jengiä vastaan.

''Olisiko sinulla hetki aikaa puhua vapahtajastamme The Bossista?''

Goodbye, Gat
Saints Row: The Thirdin taistelut ovat viihdyttäviä, vaikka tekoäly onkin hieman pihalla. Tätä paikkaa aseiden päivitysmahdollisuus sekä lukuisat hullunkuriset aseet ja ajoneuvot, joilla taisteluista saa täysin sekasortoisia. Muiden jengien omalaatuiset aseet ja taistelutavat ovat myöskin kasvattamassa immersiota.

Steelport valloitetaan alue kerrallaan, jolloin kadut täyttyvät Saintsien rivijengiläisitä, joita voi kutsua mukaan taisteluun. Enimmillään apulaisia voi olla kolme.

Saintsit myös tienaavat rahaa ostamalla kauppoja ja yrityksiä. Loppupelissä rahaa tulee joka aukosta sisään, ja tunnne rikkaan jengin johtajana olemisesta vahvistuu.

SE OLI VIUHAHDUS!

Negative, sir
The Third ei valitettavasti ole täydellinen peli. Ajotuntuma ja kontrollit ovat oikeastaan surkeita, eikä tekoäly ole mitenkään parhaasta päästä. Varsinkin loppupelissä ''The Bossista'' on muodostunut niin ylivoimainen hahmo kaikkine päivityksineen, ettei rivivihollisista ja poliiseista oikein ole enää mitään vastusta.

Saints Row: The Third on jokatapauksessa yksi hauskimpia pelejä, joita olen pelannut. Kannattaa tutustua, Saintsit ovat sympaattinen joukkio!

+ Hauska
+Maailma
+ Viholliset
+ Aseet
- Kontrollit

Saints Row 2

Julkaistu: 2008
Alustat: PC, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Volition Inc, CD Projekt
Julkaisija: THQ
Pelimoottori: Havok

Oletko aina unelmoinut omasta katujengistä, huumekaupasta ja silmittömästä väkivallasta? Jos olet, niin tässä on etsimäsi peli.

Saints Row 2 on vakavahenkinen peli.

Pyhä jengi
Saints Row 2 tekee pelaajasta Saints-katujengin pomon. Saintsit ovat pahasti alakynnessä kaupungin jengien välisessä taistelussa, mutta pelin aikana pelaaja ohjaa Saintsit kohti huippua.

Saints Row 2 sisältää paljon taistelua niin poliisia kuin muita jengejä vastaan. Taisteleminen on viihdyttävää, välillä ehkä hiukan könkköjen kontrollien takia ärsyttävää. Pomotaistelujakin löytyy, mutta ne ovat lähinnä tylsiä ja pelin teeman rikkovia.

Kakkos-Saints on paljon vakavempihenkinen kuin jatko-osansa. Vaikka melkein kaikki älyttömät hahmot ja sivutekemiset ovatkin jo mukana, ei peli ole kuitenkaan sellaista aivotonta paahtoa kuten esimerkiksi The Third. Saints Row 2:ssa aistii vielä GTA:n perinnön vahvasti.

Saints Row 2 opettaa huonoja tapoja.

Pyhä pomo
Saints Row 2:n grafiikka on ihan hyvää. Konsolitausta näkyy tyhyytenä ja osittain heikkoina tekstuureina, mutta tämä ei menoa hidasta. Ajotuntuma on mitä on, välillä ajoneuvoja ei saa mitenkään kontrolliin.

Pelimaailmana toimiva Stillwaterin kaupunki on kiinnostava ja täynnä hauskoja yksityiskohtia. Kaupunkia valloitetaan alue kerrallaan, tavoitteena saada Saintsit kaikkialle. Pelaaja myös päivittää omia tukikohtiaan.

Saints Row 2 on hauska avoimen maailman räiskintä, jonka parissa ei taatusti tule tylsää.

+ Viihdyttävä
+ OK tarina
+ Maailma
- Konsolitausta
- Liikaa lisäpuuhaa
- Kontrollit
- Ajoneuvot
- Pomotaistelut

Everlasting Summer (Бесконечное лето)

Julkaistu: 2013 (Russian), 2014 (English)
Alustat: PC, Mac, Linux, Android
Kehittäjä: Soviet Games
Julkaisija: -
Pelimoottori: Ren'Py

Everlasting Summer on erittäin mielenkiintoisella juonella (ja paljaalla pinnalla) varustettu visuaalinen novelli itänaapuristamme. Peliä kuvaa hyvin jo kehittäjän nimikin, Soviet Games.

Tämä selvä.

Kesäleirille
Everlasting Summerissa päähenkilö herää normipäivän päätteksi mystisestä bussista. Pian hän löytää itsensä vanhanaikaiselta Neuvostoliiton pioneerileiriltä, missä kaikki ei ole niinkuin pitäisi. Päähenkilö, Semyos, tutustuu leirin asukkaisiin, joista hahmoina esiin nousevat parhaiten teini-ikäinen punatukka Ulyana, hiljainen Lena ja töykeä Alisa. Kaikki hahmot ovat persoonallisia ja osa jopa vihattavia; kirjastossa työskentelevä Zhenya, joka sai ainakin itseni ärsyyntymään jatkuvasti.

Hahmojen välillä viriää pientä romantiikkaa, ja tuntuu että jokainen naispuolinen hahmo on vähän ihastunut Semyomiin. Pelaaja voi kuitenkin päättää kenen mukaan lähtee, jolloin juoni mukautuu tämän mukaan.

Everlasting Summerissa on monta vaihtoehtoista tarinapolkua ja lopetusta, ja kaikkea ei voi kokea yhdellä pelikerralla. Muutamassa kohdassa pelaajalle annetaan mahdollisuus valita mitä tehdä, ja tämä voi olla koko tarinan kannalta ratkaisevaa.

Juonta en rupea spoilaamaan sen enempää.

Enpä olisi halunnutkaan... Niisk...

Pälä pälä pälä
On Everlasting Summerilla heikkoutensakin. Semyom ajattelee aivan liikaa ja turhia asioita, eikä tämä ole päähenkilönä mitenkään pidettävä. Peli tuntuu myöskin välillä unohtavan pelaajan valintoja, ja jotkut tapahtumat tuntuvat täysin irrallisilta. Myöskään omalle kohdalleni osunut lopetus ei tuntunut toimivan, se lähinnä töksähteli ja jätti keskeneräisen fiiliksen. Mutta ehkäpä se oli tarkoituskin?

Everlasting Summerin parhaita puolia on kattava äänimaailma sekä visuaalisuus. Musiikit ovat nautittavia ja taustat täynnä pieniä yksityiskohtia, ja grafiikat huolella mietittyjä. Hahmojen vaihtuvia ilmeitä on hauska seurata.

Everlasting Summer on mielenkiintoinen visuaalinen novelli, joka ei ole täydellinen, mutta silti nautittava kokemus. Koukuttava se ainakin on, pelasin koko nelisen tuntia kestävän teoksen läpi yhdessä illassa!

+ Kiinnostava tarina
+ Hahmot
+ Musiikki ja äänet
- Välillä könkkö
- Päähahmo