Dishonored

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Kehittäjä: Arkane Studios
Julkaisija: Bethesda Softworks
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Dishonored on yksi viime vuosien pidetyimmistä peleistä. Hiiviskelyyn pohjaava peli on tosiaankin erittäin nautinnollinen kokemus, josta tulee kuitenkin mieleen eräs toinen legendaarinen peli...

Uniaika.

Henkivartija
Dishonored lähtee vauhdilla käyntiin. Henkivartija Corvo Attano palaa keisarinnan luo, joka kuitenkin salamurhataan ja tämän tytär kidnapataan. Corvo vangitaan ja höäntä syytetään murhasta. Kapinalliset auttavat Corvon vankilasta, ja tästä starttaa mielenkiintoinen ja kompakti tarina kohti keisarinnan tyttären pelastamista.

Dishonored yhdistää viktoriaanisen Englannin teolliseen vallankumoukseen, ja pelin miljöö onkin todella nätti. Valaanöljyllä pyöritetään sähkölaitteita, ja menneisyys ja nykyaika elävät harmoniassa. Peliin tuo lisäjännitystä kaupunkiin iskenyt ruttoepidemia, joka on tappanut ison osan ihmisistä ja rotat ovat vallanneet kadut.

Välillä voi vaan katsoa maisemia.

Puukko selkään ja karkuun
Dishonored pyrkii olemaan hiiviskelypeli, jossa on mahdollista edetä monilla eri tavoilla. Ketään ei tarvitse tappaa, ja viholliset voi laittaa vaikka tappamaan toisiaan. Käytännössä tämä ei toimi ihan niin hyvin, sillä liian usein vartijat näkevät jopa seinien läpi(!) ja hiiviskely on pilalla. Taistelut ovat haastavia, joten niihin ei kannata vapaahetoisesti joutua, varsinkaan usempaa kuin kahta vihollista vastaan.

Corvon taitoja voi päivittää, jolloin aukeaa uusia vaihtoehtoja etenemiseen. Itse käytin lähinnä teleporttausta ja vihollisten tomuksi muuttamista, jotka toimivat välillä hieman liiankin hyvin. Vihollisten tekoäly on yllättävän hyvää, ja nämä oikeasti tutkivat jos joku on kadonnut tai jostain löytyy ruumis.

Välillä pitää tarkkailla maisemia.

Corvo Freeman
Mainitsin aikaisemmin että Dishonored muistuttaa erästä toista peliä, nimittäin Half-Life 2:sta. Miljöö, tarina ja jopa hahmot ovat kuin suoraan Gordon Freemanin seikkailuista. Päähahmo on hiljainen muiden pelinappula, ympäristöä voi käyttää hyväksi, viholliset ja näiden laitteet ovat kuin suoraan Combineilta, päähenkilö petetään ja Dunwallin kaupunki kaikkine scifi-systeemeineen on kuin ilmetty antiikkinen City 17.

Dishonoredin halflifemaisuus on välillä todella häiritsevää, mutta toisaalta se on myös hauskaa ja tuo peliin aivan uuden aspektin, sillä tietty tuttuus saa pelaajan uppoutumaan peliin paljon paremmin. Valitettavasti Dishonored on aivan käsittämättömän lyhyt, mutta jatko-osa on onneksi jo tekeillä.

+ Tekoäly
+ Miljöö
+ Hahmot
+ Tarina
+ Hiippailu
- Rotat (hyih)
- lyhyt

Mass Effect

Julkaistu: 2007
Alustat: PC, Xbox 360
Kehittäjä: BioWare, Demiurge Studios
Julkaisija: Microsoft Game Studios, Electronic Arts
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Mass Effect on moderni klassikko, johon ei voi olla törmäämättä puhuttaessa nykypeleistä. Pääsin vihdoinkin itsekkin kokeilemaan, onko peli niin hyvä kuin väitetään.

///SPOILER ALERT///

Puhumalla se selviää
Mass Effect kertoo tarinan kapteeni Shepardista, joka mielenkiintoisten sattumusten jälkeen päätyy ratkaisemaan universumin kohtalon. Ykkös-Effectin pääpaino on entisen Spectre-agentin, Sarenin, tuhoaminen. Matkan varrella Shepard saa selville, että muinainen alienrotu Reaperit tekevät paluuta ja aikovat tuhota koko sivilisaation. Reaperit ovat myöskin ottaneet Sarenin valtaansa ja käyttävät tätä välineenään.

Yksi Mass Effectin punaisista langoista on juuri Reaperit. Shepard ja hänen miehistönsä pyrkivät todistamaan tämän myyttisen rodun paluuta, mutta heidän varoitustaan ei oteta vakavasti. Shepardin ja councilin jatkuvasta väittelystä tulee pelin edetessä intensiivistä, ja hieman yllättäen jopa Shepardin tukijat kääntyvät tätä vastaan.

Mass Effectin alienrodut ja hahmot ovat erittäin mielenkiintoisia, ja näistä saa maailmaa tutkimalla ja hahmojen kanssa juttelemalla todella paljon informaatiota. Iso osa ajasta meneekin maailman salaisuuksien selvittämiseen.

Hahmoista ylitse muiden nousivat hieman ujo Liara T'Soni sekä juurikin pääpahis Saren, joista varsinkin ensimmäinen nousee isoon rooliin. Shepard joutuu myös tekemään jo ensimmäisessä pelissä muutaman suuren päätöksen, esimerkkinä muutaman alienrodun koko tulevaisuus sekä ihmishenki.

Jäin oven taa
Siinä missä pelin tarina on kiinnostava, on maailma valitettavasti hieman tyhjä ja graafisesti tylsä. Mass Effect noudattaa monia tyylilajin kliseitä, eikä se sen takia tunnu mitenkään freshiltä tapaukselta. Asiaa ei auta myöskään konsolitason grafiikka ja osittain kököt hahmomallit. Itsestäni on hämmentävää, että päähenkilöistä juurikin Shepardin hahmo näyttää jatkuvasti siltä että olisi juossut seinää päin.

Tekoälykään ei ole kehuttavaa. Omat tiimikaverit jäävät liian usein lukkojen taakse, ja taistelussa nämä saattavat vain jäädä keskelle tulitusta. Onneksi viholliset eivät ole parempia. Valitettavasti Shepard on erittäin likinäköinen, joten ohilaukauksia tulee jatkuvasti.

Tasitelut ovat siedettäviä, mutta varsinkin kovemmilla vaikeustasoilla niitä joutuu uusimaan aivan liian usein. Onneksi vaikeustasoa saa kuitenkin veivattua myös alaspäin, jolloin rasittavimmat taistelut voi melkein kävellä läpi ja pääsee taas nauttimaan tarinasta.

Lentävä auto
Mass Effectin pahin vastustaja on Shepardin Mako-mönkijä. Ajoneuvo lähtee hurjaan ilmalentoon pienestäkin töysssystä, ja kääntyminen on välillä härön näköistä. Ehkä kehittäjät ovat vieneet ajatuksen painottomuudesta HIEMAN liian pitkälle.

Mass Effect oli lyhyempi kuin odotin, läpäisin pelin vajaassa 17 tunnissa. Pelin loppu oli väkisin venytetyn oloinen, mutta toisaalta varsinkin keskivaiheilla kiinnostavat paikat mentiin liian hurjalla tahdilla läpi.

Mass Effect ei nouse omien suosikkipelieni joukkoon, mutta kyllä se silti viihdytti melkein koko kestonsa ajan. Isona miinuksena se että Steam-yhteisö ei toiminut!

+ Tarina
+ Hahmot
+ Iso maailma
- Yllättävän lyhyt
- Tyhjä maailma
- Taistelu
- Tekoäly

Alice: Madness Returns

Julkaistu: 2011
Alustat: PC, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Spicy Horse
Julkaisija: Electronic Arts
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Jotkut pelit ovat sellaisia että niitä odottaa ja odottaa. Itselleni Alice:Madness Returns on sellainen. Kun lopulta sain sen käsiini, pelkäsin pahinta ja toivosin parasta. Sainkin paljon enemmän.

Kaikki hyvin...?

Liisa mielisairaalassa
Alice: Madness Returns on sykähdyttävä kertomus nuoresta Alicesta, joka perheensä kuoleman jälkeen yrittää selvittää mitä tapahtui. Peli sijoittuu 1800-luvun(?) Lontooseen, jossa Alicen tie kulkee orpokodista mielisairaalaan.

Pelin tarina on kekseliäs, ja ihmemaailma sekä todellisuus tukevat hyvin toisiaan. Ihmemaailma on Alicen pakopaikka, hallusinaatio, joka kuitenkin joutuu vaaraan Alicen mielen järkkyessä. Alice päättää pelastaa Ihmemaan sekä oman mielensä, ja samalla palauttaa muistinsa.

Pelin hahmokatras on tuttu mutta häiriintynyt. Kaikki Liisa Ihmemaassa -hahmot ovat toki mukana, mutta vain... hulluina. Hassu hatuntekijä on karmiva ilmestys, ja pelintekijät eivät tosiaankaan ole säästellyt. Hahmot ovat osittain jopa sairaita mutta silti hullunkurisia, ja ääninäyttelijät suurimmaksi osaksi hyviä. Ihmishahmot ovat sarjakuvamaisia ja isopäisiä, ja varsinkin päähahmot jäävät hyvin mieleen. Alice itsessään on ehkäpä pelin aidoin hahmo, mikä lienee osittain jopa tarkoituksellista?

EN OLE LÄSKI!

Minne se kani meni?
Tuhoutuva Ihmemaa on omalla tavallaan kaunis. Alice käy niin lelukaupungissa, viktoriaanisilla tehtailla, linnoissa sekä meressä, eivätkä maailmat tunnu mitenkään pakotetuilta. Niitä on kuitenkin ehkä vähän liikaa, mutta ovat kaikki onneksi melko mieleenpainuvia.

Alicen vaatetus muuttuu aina maailman mukaan, ja erilaiset vaatteet tuovat erilaisia ominaisuuksia ainakin New Game+ -tilassa, joka aukeaa pelin läpäisyn jälkeen. Aseitakin voi päivittää tehokkaammiksi keräämällä hampaita, ja myös aseiden ulkonäkö päivittyy jokaisen uuden päivityksen mukana saatanallisemmaksi.

Kaunotar ja hirviö.

Hiirimättöä
Alice: Madness Returns sisältää kiitettävän määrän erilaisia vihollisia, joita kaikkia vastaan joutuu käyttämään erilaisia taktiikoita. Pelin alussa vielä tuntuu, että taistelu on lähinnä yhden napin painamista, mutta varsinkin lopussa on erilaisia aseita ja temppuja yhdisteltävä hektisesti selvitäkseen. Myös isompia vihollisia vastaan ja pomotaisteluissa on varsinkin ajoitus tärkeää.

Alice ottaa kiitettävästi vahinkoa, ja mikäli kuolema uhkaa voi siirtyä hysteria-tilaan, jolloin Alice ei ota ollenkaan vahinkoa ja esimerkiksi pippurisumutin ei ylikuumene. Hysteria antaa vielä viimeisen mahdollisuuden pelastautua mikäli kuolema uhkaa.

Näin me lennetään!

Ja taas putosin
Alice: Madness Returns on hyvä peli, mutta moitittavaakin on. Kontrollit ovat melko kulmikkaita ja välillä hieman arvaamattomia; monissa tasohyppelykohdissa meni hermot siihen kun hyppy ei suuntautunutkaan sinne minne piti. Tai sitten Alice ei hypännyt ollenkaan. Taistelut sen sijaan ovat usein melko helppoja, uusintayrityksiä ei varsinkaan normivihollisia vastaan juurikaan tule. Tallennuspisteet taasen ovat välillä sijoiteltu aivan käsittämättömästi.

Pelistä huokuu välillä viimeistelemättömyys sekä kiire. Jossain kohdissa tulee tunne että hypätään jonkun kohtauksen yli, ja muutamien maailmojen väliset siirtymät hiukan töksähtävät. Viimeisessä kentässä varsinkin tulee tunne että tekijöiltä on loppunut aika, sillä se tuntuu todella hätäisesti kokoonlaitetulta ja moni asia jää mysteeriksi.

Oliko tämä sittenkin Resident Evil?

Alice: Madness Returns on nautinnollinen ja härö seikkailu, jossa ei verta säästellä. Tämä kaipaisi kunnon uusintaversion ja pian!

+ Tarina
+ Hahmot
+ Miljöö
+ Viholliset
- Keskeneräisyyden tunne
- Tekoäly
- Kontrollit

Borderlands 2

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Mac, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Pelimoottori: muokattu Unreal Engine 3

Borderlands 2 on kuin alkuperäinen Borderlands, mutta isompana. Kaikkea on enemmän. Ja näin.

Tervetuloa Pandoralle... taas.
Borderlands 2 sijoittuu yhä Pandoran planeetalle, mutta tällä kertaa mukana on neljä uutta vault hunteria. Toki ykkösosan sankarit ovat yhä mukana, mutta tällä kertaa NPC-hahmoina. Kaikki ykkös-Borderlandsin suosikkihahmot ovat myös kakkosessa, mutta näiden lisäksi on lukuisia uusia hahmoja, niin hyviä kuin pahoja.

Tarinaa sen enempää spoilaamatta on sanottava, että se on yksi parhaista räiskintäpeleissä ikinä. Toki Borderlandsin tarina on välillä aivan päätön ja yllättäviä juonenkäänteitä on enemmän kuin laki sallii, mutta tällä kertaa mukana on myös sopivasti draamaa mikä syventää mainiosti hahmoja ja tarinaa.

Maisemat ovat komeita.

Lisää kaikkea, kiitos!
Borderlands 2 tuo lisää kaikkea. Aseita on entistä enemmän, vihollisia on enemmän, taistelua on enemmän. Tämä on myös mielestäni pelin heikkous, sillä vaikka uudet asiat ovat kieltämättä hyviä lisäyksiä ja sopivat peliin, on Borderlands 2 mielestäni kuitenkin liian täynnä. Toki tämä ei kaikkia haittaa, mutta itselleni tuli jo ensimmäisten tuntien aikana ähky olo.

Kakkonen on myöskin selvästi optimoitu toimimaan parhaiten co-oppina. Yksin pelatessa jotkut tehtävät ovat tuskaa, ja monia pomoja joutuu hinkkaamaan todella kauan. Itselläni tähän auttoi usein muutaman viikon tauko pelistä, jolloin aivot nollautuivat ja pelaaminen oli taas nautittavaa.

Monet pomot saa onneksi kaadettu ykkösen tyyliin etsimällä bugeja ja pieniä koloja joihin nämä eivät pääse iskemään. Jonkun mielestä tämä voi olla huijausta, mutta omasta mielestäni se on osa Borderlandsin taikaa.

Damn, ammukset lopussa. Tässä käy huonosti.

Borderlands 2 on hyvä peli vaikka usein joutuu mm. taistelemaan liian pitkiä pätkiä ilman tallennuspisteitä. Borderlands 2 olisi kaivannut ehkä vähän vähemmän sisältöä, mutta voisi ne kolmisenkymmentä tuntia käyttää huonompienkin pelien parissa.

Sille ajotuntumalla olisi toki voinut tehdä jotakin.

+ graafinen tyyli
+ värikäs
+ claptrap
+ vaihtelevat aseet
+ vaihtelevat viholliset
- yksin välillä liian vaikea
- liikaa taistelua
- taisteluja joutuu toistamaan liikaa
- AI:n taso heittelee liikaa

Borderlands

Julkaistu: 2009
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Borderlands on joukosta erottuvalla grafiikalla, lukemattomilla aseilla ja hauskoilla hahmoilla varustettu räiskintä, jota voi pelata niin yksin kuin kaverinkin kanssa.

Tervetuloa Pandoralle
Borderlands sijoittuu Pandora-nimiselle planeetalle, jossa pelaaja voi valita neljästä täysin erilaisesta hahmotyypistä mieluisensa. Nämä valut hunterit metsästävät legendaarista vaultia, mutta matkalla on tietysti mutkia. Pelaaja taistelee joko yksin tai muiden pelaajien kanssa tiensä kohtia vaultia läpi lukuisten näyttävien maisemien ja yllättävien juonenkäänteiden. Ja tosiaan taistelee; Borderlandsissä ei puzzleilla tai muutenkaan hidastella, vaan vihollisia tulee joka tuutista.

Borderlands tarjoaa lukemattomia aseita, mikä on yksi pelin vahvuuksista. Jokainen löytää varmasti suosikkinsa, eikä peli edes pakota jämähtämään tiettyyn asetyyppiin; vaikka kehittäisit hahmostasi tarkka-ampujan, voit ihan hyvin räiskiä haulikolla.

Yksin tai yhdessä
Borderlands on rakennettu co-opiksi, mutta sen voi läpäistä myös yksinkin. Yksinäisen vault hunterin matka ei ole helppo, mutta taktikoinnilla ja varovaisuudella jumiin ei useinkaan jää. Pomotaisteöut saattavat tuottaa päänvaivaa, mutta usein näissäkin löytyy jokin jekku jota voi hyödyntää.

Borderlandsin ajoneuvot helpottavat pitkien matkojen taivaltamista, mutta niiden ajotuntuma on kauhea. Hiirellä ohjaus ei vaan ole paras ratkaisu ajamiseen. Toisaalta pieni sekavuus sopii pelin sekopäiseen maailmaan.

Lisää räiskintää
Borderlandsiin on julkaistu neljä ihan kelpo lisäriä. Claptrap's new robot Revolution on vinksahtanut kertomus siitä kuinka robotit päättivät aloittaa vallankumouksen, The Secret Armory of General Knoxx tuo lisää pomotaisteluita ja mittavan asekätkön löydettäväksi, ja oma suosikkini The Zombie Island of Dr. Ned lisää peliin... Noh, zombit tietysti. Lisäreistä eniten co-opiin suunnattu Mad Moxxi's Underdome Riot on yksinpelaajalle ehkä vähän turhauttava, mutta nautittava sekin.

Borderlands on todella hyvä räiskintä, jonka parissa tulee vietetty tuntikausia pelkästään sen parhaan aseen löytämiseksi. Suosittelen.

+ vinksahtanut maailma
+ graafinen tyyli
+ viholliset
+ aseet
+ hauska tarina
- ajotuntuma
- välillä turhauttava yksinpelaajalle

Afterfall InSanity Extended Edition

Julkaistu: 2011
Alustat: PC
Kehittäjä: Intoxicate Studios
Julkaisija: Nicolas Entertaiment Group
Pelimoottori: Unreal Engine 3

///SPOILER ALERT///

Afterfall InSanity on erikoinen peli. Se sisältää kaikki huonon ja tylsän pelin tuntomerkit, mutta silti se onnistuu jatkuvasti yllättämään pelaaajan erikoisilla ja rohkeilla ratkaisuilla.

Puolan Fallout
InSanity alkaa mielenkiintoisesti. Pelin päähenkilö on Tokaj, psykiatri ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Ihmiset asuvat Fallout-tyylisillä vaulteilla, tosin InSanityn vaultit eivät ole kokoharmaita ja kuolleen oloisia vaan täynnä elämää, tekniikkaa ja Puolan värejä. Niin, peli tosiaan sijoittuu Puolaan vaikkakin kaikki hahmot puhuvat englantia...

Yksinkertaistettuna Afterfall InSanity kertoo puolalaisen psykiatrin tarinaa, joka on jostain syystä saanut vaultin johtajan vihan niskoilleeen ja joutuu tutkimaan mystistä sairautta muutaman vartijan kanssa. Kaikki menee tietysti pieleen, ja pian Tokaj taistelee mutanttien ja hullujen keskellä. Pian mukaan liittyy myös erittäin mystinen sabotööri, jonka missio on tuhota koko vault. Mukana on myös perinteinen ''pelasta nainen'' -juonikudelma sekä kannibaaleja. Ja tietenkin toinen vault jonne Tokajin pitää päästä.

InSanityn juoni voisi olla hyvä mikäli siitä saisi jotain tolkkua. Liian moni hahmo jäi kovin irraliseksi, eikä kaikille tapahtumille tuntunut olevan mitään järkevää selitystä. Jopa ns. päävihollinen jäi itselleni mysteeriksi.

Juoni saa kuitenkin sekavuutensa anteeksi aivan lopussa, kun selviää että Tokaj itse on hullu, eikä puoliakaan tapahtumista ole oikeasti tapahtunut. Idea on mielestäni hauska ja rohkeakin; kun selviää että pelaaja on elänyt skitsofrenisen päähenkilön omassa maailmassa ja viholliset ovatkin olleet viattomia ihmisiä jotka Tokaj on kylmäverisesti teloittanut, ei voi muutakuin nostaa kehittäjille hattua.

Kenttien sisäiset lataukset on piilotettu hauskasti.

Putkessa mars!
Afterfall InSanity kärsii tilanpuutteesta. Kaikki kentät ovat muutamaa avoimempaa aukiota lukuunottamatta suoria ja htaita putkia, joissa on vain yksi suunta eteenpäin. Välillä saatetaan kääntyä takaisin hakemaan jotakin, mutta yleensä matka on vain suoraan eteenpäin. Tästäkin huolimatta monessa kohdassa tulee eteen tilanne kun ei tiedä mihin pitäisi mennä. Tämän aiheuttaa pelin surkea valaistus; välillä taskulampunkin kanssa on vain liian pimeää ja yksityiskohtia ei erota. Myöskään heikot kontrollit eivät helpota asiaa.

Pelissä on paljon taistelua, mutta valitettavasti siitä puuttuu kaikki hauskuus. Ainakin medium-vaikeustasolla kaikki viholliset kaatuivat hakkaamalla hiiren vasenta näppäintä vimmatusti, ja tuliaseet ovat vastaavasti ylitehoisia. Vihollisten tekoälyssäkään ei ole valitettavasti kehumista, kaikki, niin vartijat kuin mutantit vain juoksevat kohti pelaajaa ja jäävät maalitauluksi. NPC:t eivät myöskään osaa avata ovia, ja jostain kumman syystä pelaaja voi kuitenkin tappaa nämä ovien takaakin...

Maisemia ei ehdi katsoa kun pitää kokoajan juosta...

Haulikolla mahaan
InSanityssa on kolme pomotaistelua, joista ensimmäisessä vain räiskitään niin pitkään että vihollinen kuolee. Kahdessa muussa on sen sijaan jo vähän ideaakin, ja niissä saa taktikoida voittaakseen.

Quick time eventtejä pelissä on paljon, ja ne ovat poikkeuksetta huonoja ja laiskasti toteutettuja. Sama koskee puzzleja jotka lähinnä hidastavat etenemistä epäloogisuudellaan. Toisaalta ne antavat levähdystauon taisteluista ja mahdollisuuden tutkia komeaa maailmaa. Valitettavasti näitä hetkiä on liian vähän, ja usein vain mennään sata lasissa eteenpäin.

Steamissa myytävä Extended edition sisältää myös DLC:n jossa on mukana kaksi uutta pelimuotoa, joissa kummassakin taistellaan jatkuvasti voimistuvia vihollisaaltoja vastaan. Valitettavasti nämä edustavat emopelin huonointa antia, sillä suurten vihollisjoukkojen keskellä Tokaj on aina pulassa.

Afterfall InSanity on ihan siedettävä peli, joka voisi olla parempi. Hinta on kuitenkin niin naurettavan alhainen varsinkin aleissa että kannattaa ainakin kokeilla.

Plussat ja miinukset:
+ Loppuratkaisu
+ Grafiikka
+ Mapin sisäiset lataukset piilotettu hauskasti
+ Aseita kaikkialla
- Aseita kaikkialla
- A.I.
- Kontrollit
- Juoni
- Taistelusysteemi
- Ahdas putki
- Lukuista bugit
- Puzzlet
- Quick time eventit
- Extended Editionin lisäsisältö turhaa