Revisiting Dishonored

After watching some of Noclip's excellent documents about Arkane Studios games my interest towards them has been awaken so I decided to replay Dishonored, which I completed years ago. But now it feels like a whole different experience.

I wrote a review of Dishonored in 2015 in which I praised the level design and graphics, said some nasty thing about A.I. and about how sneaking is sometimes impossible, and kept comparing it to Half-Life 2 - maybe too much. In general I remember enjoying the game but at the same time I didn't gave it a chance as its own entity - for years Dishonored was just an attempt to copy Half-Life 2's atmosphere.

Comparing Dunwall to City 17

Yes, Dishonored reminds a lot of Half-Life 2. Especially Dunwall as a place is very close to City 17 with its colour schemes, weird technical roadblocks and miserable citizens, but at the same time it's very much its own thing. Dunwall is more open and allows different paths - you can go up, down, and everywhere between. That's not what's really going on City 17 which is more linear which works great in the context of Half-Life 2 but wouldn't work in Dishonored. And that's why now years later when I'm sneaking around the streets of Dunwall it feels so great. 

There's a lot of replayability going on, and you can attempt the levels again and again in different ways. That was something I didn't understand back in the day when I just run straight to the target. I didn't care as much about alternative ways to complete the missions, I just wanted to rush through the game. That's probably why I thought it was too short. Now that I'm trying to approach my targets from different ways and at the same time I'm trying to complete all of the side quests and find all the hidden stuff game feels so much better. Sure, it's still short but I've understand that there's no rush - I can keep exploring the levels if I want or tease the guards in different ways. And that's fun!

Little stories make all the difference

I don't have anything new to say about games story as I'm still in the middle of it, but at least it's coherent. Maybe not the most interesting one, but game like this doesn't need one - it's better to have clear objectives than Rick And Morty styled story with too much going on. But now I've come to realize what's the most interesting part of the game story wise - it's the citizens you meet along the way. Like in Half-Life 2, many of them have their own little stories and problems, and helping them or just listening gives a lot depth to the world. I love the dark and dystopian setting of Dishonored, and using the heart to learn more about people you meet on your adventures is one of my favourite game mechanics ever in any game.

Living game world

And finally, about darkness and dystopias. I love how Dishonored's world reacts to your action. This once again was a thing that I did not appreciate on my first playthrough, but now after learning more about Arkane's games it's a huge deal for me. The fact that Dunwall becomes more plagued or in the other hand not because of what you have done and who you have killed makes your own playthrough special - you're not just going through a story, you're making it as you go as well.

And that's it. I'm happy that I decided to play this game again. It's fun, it's dark and it makes me appreciate game development even more.

Dishonored

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Kehittäjä: Arkane Studios
Julkaisija: Bethesda Softworks
Pelimoottori: Unreal Engine 3

Dishonored on yksi viime vuosien pidetyimmistä peleistä. Hiiviskelyyn pohjaava peli on tosiaankin erittäin nautinnollinen kokemus, josta tulee kuitenkin mieleen eräs toinen legendaarinen peli...

Uniaika.

Henkivartija
Dishonored lähtee vauhdilla käyntiin. Henkivartija Corvo Attano palaa keisarinnan luo, joka kuitenkin salamurhataan ja tämän tytär kidnapataan. Corvo vangitaan ja höäntä syytetään murhasta. Kapinalliset auttavat Corvon vankilasta, ja tästä starttaa mielenkiintoinen ja kompakti tarina kohti keisarinnan tyttären pelastamista.

Dishonored yhdistää viktoriaanisen Englannin teolliseen vallankumoukseen, ja pelin miljöö onkin todella nätti. Valaanöljyllä pyöritetään sähkölaitteita, ja menneisyys ja nykyaika elävät harmoniassa. Peliin tuo lisäjännitystä kaupunkiin iskenyt ruttoepidemia, joka on tappanut ison osan ihmisistä ja rotat ovat vallanneet kadut.

Välillä voi vaan katsoa maisemia.

Puukko selkään ja karkuun
Dishonored pyrkii olemaan hiiviskelypeli, jossa on mahdollista edetä monilla eri tavoilla. Ketään ei tarvitse tappaa, ja viholliset voi laittaa vaikka tappamaan toisiaan. Käytännössä tämä ei toimi ihan niin hyvin, sillä liian usein vartijat näkevät jopa seinien läpi(!) ja hiiviskely on pilalla. Taistelut ovat haastavia, joten niihin ei kannata vapaahetoisesti joutua, varsinkaan usempaa kuin kahta vihollista vastaan.

Corvon taitoja voi päivittää, jolloin aukeaa uusia vaihtoehtoja etenemiseen. Itse käytin lähinnä teleporttausta ja vihollisten tomuksi muuttamista, jotka toimivat välillä hieman liiankin hyvin. Vihollisten tekoäly on yllättävän hyvää, ja nämä oikeasti tutkivat jos joku on kadonnut tai jostain löytyy ruumis.

Välillä pitää tarkkailla maisemia.

Corvo Freeman
Mainitsin aikaisemmin että Dishonored muistuttaa erästä toista peliä, nimittäin Half-Life 2:sta. Miljöö, tarina ja jopa hahmot ovat kuin suoraan Gordon Freemanin seikkailuista. Päähahmo on hiljainen muiden pelinappula, ympäristöä voi käyttää hyväksi, viholliset ja näiden laitteet ovat kuin suoraan Combineilta, päähenkilö petetään ja Dunwallin kaupunki kaikkine scifi-systeemeineen on kuin ilmetty antiikkinen City 17.

Dishonoredin halflifemaisuus on välillä todella häiritsevää, mutta toisaalta se on myös hauskaa ja tuo peliin aivan uuden aspektin, sillä tietty tuttuus saa pelaajan uppoutumaan peliin paljon paremmin. Valitettavasti Dishonored on aivan käsittämättömän lyhyt, mutta jatko-osa on onneksi jo tekeillä.

+ Tekoäly
+ Miljöö
+ Hahmot
+ Tarina
+ Hiippailu
- Rotat (hyih)
- lyhyt

Mod Madness! Arma 2: DayZ Mod

Julkaistu: 2012
Alustat: PC
Kehittäjä: Dean ''Rockett'' Hall
Julkaisija: Dean ''Rockett'' Hall
Pelimoottori: Real Virtuality 3
Arma 2 - modi

Herään meren rannasta keskeltä ei mitään. Ympärilläni on vain metsää, ja horisontissa siintää pieni kylä. Mitä on tapahtunut? Ainoat äänet ovat aaltojen kohina ja lintujen laulu. Näen suuren eläimen ylittävän autotien. Outoa.

Hetken mietittyäni päätän suunnata kohti kylää. Varmuuden vuoksi koukkaan metsän kautta, sillä kaikki ei selvästikään ole kunnossa.

Saapuessani kylän reunalle näen tummia, laahustavia hahmoja. Jähmetyn paikalleni. Yhtäkkiä talojen keskeltä juoksee toinen ihminen, perässään lauma aggressiivisia... zombeja? Hän huomaa minut ja säntää luokseni lauma perässään. Tuntematon selviytyjä huutaa jotain venäjäksi, ja lähdemme juoksemaan rinta rinnan kohti kylää.

Zombeja tulee kaikkialta, ja pian huomaan kadottaneeni venäläisen. En uskalla kuitenkaan lähteä enää etsimään epäonnista kumppaniani, sillä yksi zombeista on tarrautunut tiukasti perääni. Juoksen henkeni edestä.

Zombi seuraa minua kilometrikaupalla, kunnes näen pienen majakan. Suuntaan sinne. Majakan edessä on toinen zombi, joka ei kuitenkaan huomaa minua. Kiipeän ylös ja näen mieluisan yllätyksen: joku on jättänyt haulikkonsa majakkaan! Nostan sen maasta ja tarkistan sen. Kaksi ammusta.

Päätän jäädä majakkaan, koska se tuntuu turvallisimmalta vaihtoehdolta. Yllätyksekseni minua seurannut zombi kiipeääkin ylös. Ammun sitä kohti, mutta paniikissa luotini lentää jonnekkin kauas. Lataan ja ammun uudestaan, osuen tällä kertaa majakan seinään. Zombi hyökkää ja pudottaa minut majakasta. Tunnen kuinka sääriluuni napsahtaa poikki.

Yritän juosta mutta kaadun naamalleni. Kipu on järkyttävä. Yritän nousta ylös, mutta en pysty. Lähden ryömimään kohti horisontissa siintävää rakennusta. Zombit eivät seuraa minua. Verenhukka on valtava. Näkökenttäni sumenee hitaasti, mutta ryömin silti eteenpäin. Pidän tiukasti kiinni haulikosta, ja yritän taas päästä ylös. Kaadun. Näkökenttäni sumenee.

Ruutuun pamahtaa rumalla fontilla ''You are dead''.

+ Suuri avoin maailma
+ Haastava
+ Melko realistinen
+ Tunnelmallinen
- Tyhjä maailma
- Zombien tekoäly
- Lagit ja bugit

McPixel

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Mac, iOS, Android, Linux
Kehittäjä: Sos
Julkaisija: Sos Mikolaj Kaminski
Pelimoottori: -

McPixel on siitä hankala peli, että siitä on vaikea kertoa spoilaamatta kaikkia täysin käsittämättömiä juttuja. Yritetääs nyt silti.

Uhrataan neitsyt
McPixelin päähenkilö on tyyppi, jonka tavoitteena on pelastaa päivä. Ja sen hän joutuu tekemään monen monta kertaa. McPixelin tulee pelastaa päivä kahdenkymmenen sekunnin aikarajan puitteissa, ja tämä toteutetaan klikkailemalla pelimaailman kohteita ja liittämällä ne toisiinsa. Usein lopputuloksena on räjähdys.

McPixelin jokaisessa ''skenaariossa'' on monta vaihtoehtoista menettelytapaa, jotka on hauska kokeilla läpi jo ihan pelkästään mielenkiinnosta. Yleensä oikea ratkaisu on se kaikkeista älyttömin, ja hymy pelaajan kasvoilta ei hyydy. Välillä peli saattaa tuntua hieman itseään toistavalta, mutta se on helppoa antaa anteeksi.

McPixelin yksinkertainen pikseligrafiikka on selvää ja värikästä, ja harvoin pelimaailman objektit katoavat pikseleiden sekaan. Musiikkiraita toistuu muutamasta nopeatempoisesta mutta koukuttavasta kappaleesta, jotka ottavat varmasti päähän pidemmissä sessioissa.

McPixelin läpäisyyn ei mene kuin muutama tunti eikä uudelleenpeluuarvoa oikeastaan ole, mutta peliä on silti pakko suositella, Harvoin saa yhtä hyviä nauruja!

+ Hauska
+ Selkeä grafiikka
- Toisto

Borderlands 2

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Mac, PS3, Xbox 360
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Pelimoottori: muokattu Unreal Engine 3

Borderlands 2 on kuin alkuperäinen Borderlands, mutta isompana. Kaikkea on enemmän. Ja näin.

Tervetuloa Pandoralle... taas.
Borderlands 2 sijoittuu yhä Pandoran planeetalle, mutta tällä kertaa mukana on neljä uutta vault hunteria. Toki ykkösosan sankarit ovat yhä mukana, mutta tällä kertaa NPC-hahmoina. Kaikki ykkös-Borderlandsin suosikkihahmot ovat myös kakkosessa, mutta näiden lisäksi on lukuisia uusia hahmoja, niin hyviä kuin pahoja.

Tarinaa sen enempää spoilaamatta on sanottava, että se on yksi parhaista räiskintäpeleissä ikinä. Toki Borderlandsin tarina on välillä aivan päätön ja yllättäviä juonenkäänteitä on enemmän kuin laki sallii, mutta tällä kertaa mukana on myös sopivasti draamaa mikä syventää mainiosti hahmoja ja tarinaa.

Maisemat ovat komeita.

Lisää kaikkea, kiitos!
Borderlands 2 tuo lisää kaikkea. Aseita on entistä enemmän, vihollisia on enemmän, taistelua on enemmän. Tämä on myös mielestäni pelin heikkous, sillä vaikka uudet asiat ovat kieltämättä hyviä lisäyksiä ja sopivat peliin, on Borderlands 2 mielestäni kuitenkin liian täynnä. Toki tämä ei kaikkia haittaa, mutta itselleni tuli jo ensimmäisten tuntien aikana ähky olo.

Kakkonen on myöskin selvästi optimoitu toimimaan parhaiten co-oppina. Yksin pelatessa jotkut tehtävät ovat tuskaa, ja monia pomoja joutuu hinkkaamaan todella kauan. Itselläni tähän auttoi usein muutaman viikon tauko pelistä, jolloin aivot nollautuivat ja pelaaminen oli taas nautittavaa.

Monet pomot saa onneksi kaadettu ykkösen tyyliin etsimällä bugeja ja pieniä koloja joihin nämä eivät pääse iskemään. Jonkun mielestä tämä voi olla huijausta, mutta omasta mielestäni se on osa Borderlandsin taikaa.

Damn, ammukset lopussa. Tässä käy huonosti.

Borderlands 2 on hyvä peli vaikka usein joutuu mm. taistelemaan liian pitkiä pätkiä ilman tallennuspisteitä. Borderlands 2 olisi kaivannut ehkä vähän vähemmän sisältöä, mutta voisi ne kolmisenkymmentä tuntia käyttää huonompienkin pelien parissa.

Sille ajotuntumalla olisi toki voinut tehdä jotakin.

+ graafinen tyyli
+ värikäs
+ claptrap
+ vaihtelevat aseet
+ vaihtelevat viholliset
- yksin välillä liian vaikea
- liikaa taistelua
- taisteluja joutuu toistamaan liikaa
- AI:n taso heittelee liikaa

Alan Wake's American Nightmare

Julkaistu: 2012
Alustat: PC, Xbox 360
Kehittäjä: Remedy Entertainment
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Pelimoottori: custom built

Alan Wake's American Nightmare on itsenäinen lisäosa Remedyn Alan Wake -kauhuseikkailuun. American Nightmare sisältää lyhyen kampanjan sekä ihan viihdyttävän arcade-pelitilan.

Tilasiko joku lisää taistelua?
Alkuperäistä Alan Wakea vaivasi omasta mielestäni liika ja jatkuva taistelu, joka lähinnä vei peli-innon. American Nightmaressa taistelua on, yllätys yllätys, entistä enemmän, mutta jotain on tapahtunut: se on kivaa! American Nightmaressa on selvästi pureudutte originaalin pelin ongelmiin, ja taistelua on kehitetty arcademaisempaan ja nautittavempaan suuntaan. Haastavaa se toki vieläkin on, mutta hyvällä tavalla. Myös lukuisat uudet vihollistyypit sekä aseet pitävät pelin mielenkiintoisena.

Isot miehet ja isot työkalut, vink vink.

Timeloop
American Nightmare sijoittuu Alan Waken jälkeiseen aikaan. Alan on yhä jumissa ''pimeässä paikassa'', mutta tällä kertaa hänellä on vastassaan Mr. Scratch, Alanin paha kaksoisolento, joka haluaa ottaa tämän paikan oikeassa maailmassa. Mr. Scratch nousee heittämällä koko sarjan parhaaksi hahmoksi, tämä on sen verran hyvin kirjoitettu ja näytelty, ja kukapa ei tykkäisi hullusta? Ai.

American Nightmaren aluksi ihan viihdyttävä tarina ja pelattavuus saa pahan kolauksen kun tulee ilmi että Alan joutuu timelooppiin. Paperilla kiinnostava idea, mutta käytännössä tämä tarkoittaa sitä että samat kentät ja tapahtumat toistetaan liian monta kertaa. Tähänkin olisi varmasti keksinyt paremman ratkaisun, sillä pelin kaikki kolme kenttää ovat toki komeita, mutta melko tylsiä.

Silmät kiinni ja toivotaan että osuu!

Nyt ei arkailla
American Nightmare sisältää myös arcade-pelimuodon, joka on ihan kivaa vaihtelua. Arcadessa taistellaan jatkuvasti vahvistuvia vihollisaaltoja vastaan aikarajan puitteissa, ja Alan Waken omalaatuinen taistelusysteemi tuo tähän oman haasteensa. Huomasin nauttivani arcadesta enemmän kuin itse peruspelistä, ja en pistäisi yhtään pahakseni mikäli Remedy joskus vääntäisi tästä itsenäisen pelin. Potentiaalia olisi.

Alan Wake's American Nightmare on nautittava lisäri, joka kuitenkin mokaa kierrättämällä samoja kenttiä ja tilanteita ihan liian monta kertaa.

+ vaihtelevat viholliset
+ arcademaisempi taistelu
+ uudet aseet hauskoja
+ Mr. Scratch
- liikaa toistoa
- varsinkin lopussa ihan liikaa taisteluu
- tylsät kentät

Alan Wake

Julkaistu: 2010/2012
Alustat: PC, Xbox 360
Kehittäjä: Remedy Entertainment
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Pelimoottori: custom built

Alan Wake, kuuluisa kirjailija, joutuu mielenkiintoiseen seikkailuun lomamatkallaan Bright Fallsin kylään. Alanin vaimo kidnapataan, ja pian Wake taistelee pimeästä sikiäviä hirviöitä vastaan läpi pimeiden metsien ja hylättyjen alueiden pelastaakseen vaimonsa. Kuulostaa Stephen Kingin romaanilta.

Pelkäätkö pimeää?
Alan Waken konsepti on kieltämättä mielenkiintoinen. Peli on jaettu TV-sarjamaisiin pätkiin, ja Alan Wake toimii ikäänkuin kertojana selittäessään tapahtumia ja henkilöhahmoja. Sen enempää spoilaamatta mielenkiintoista tarinaa, kerrottakoon että se on erittäin hyvä ja tukee hyvin TV-sarjamaisuutta. Wake ja hänen vaimonsa lähtevät lomalle, vaimo kidnapataan ja Wake lähtee etsimään tätä. Pian hän huomaa taistelevansa Bright Fallsiin pesiytynyttä pimeyttä vastaan.

Alan Wake tarina on täynnä outoja ja jännittäviä käänteitä, ja jylhät vuoristomaisemat sopivat peliin kuin nakutettu. Maailmaa syvennetään vielä erinäisillä radiolähetyksillä sekä sivullisten keskusteluilla, ja aina välillä voi jäädä katsomaan Night Springs -tv-sarjaa, joka on oikeasti hyvä. Tähän taustalle vielä Poets of the Fallin musaa, ja maailma tuntuu aidolta, mikä on harvinaista yliluonnollisia tapahtumia käsittelevissä peleissä.

Sivuhahmot ovat mielenkiintoisia. Barry, Alanin manageri, on kaikessa ärsyttävyydessään jollain tapaa hellyyttävä sidekick. Kahvilatyöntekijä Rose on todella kova Waken kirjojen fani, Cynthia Weaver vaikuttaa alussa vain höpsöltä vanhalta rouvalta, mutta osoittautuukin korvaamattomaksi kumppaniksi.

Joku taitaa olla fani.

Valoa kohti
Alan Waken taistelumekaniikka on piristävä; ensin vihollisten suoja tuhotaan valolla, ja vasta tämän jälkeen näitä kuritetaan tuliaseilla. Taistelu on muutenkin mukavan kinkkistä, sillä harvoja taisteluja pääsee räiskimällä läpi. Taisteluita pystyy myös pakenemaan juoksemalla kohti seuraavaa valoisaa paikaa, jolloin viholliset mystisesti vain katoavat. Varsinkin lopussa tätä taktiikkaa tulee suurten vihollisjoukkojen keskellä käytetty enemmänkin. Alan Wake ei ole muutenkaan vahvimmillaan kun vihollisia on enemmän kuin viisi; Alan ei pysty ottamaan paljoa vahinkoa, ja kun vihollisia tulee joka puolelta olet umpikujassa. Onneksi peli jakaa esimerkiksi valopistooleja sen verran avuliaasti, että jumiin jääminen on yleensä vain oma moka. Vihollistyyppejä on kiitettävästi; ei liikaa eikä liian vähän, jolloin oppii tuntemaan näiden käytöksen mutta samanaikaisesti pieni yllätyksellisyys taisteluissa pysyy.

Ihan hyvää tasitelumekaniikkaa häiritsee erittäin kankea kirjailija. Alan liikkuu kiikkerästi eikä aina käänny ihan sinne minne pitäisi. Alan myös peittää häiritsevän suuren osan ruudusta, mutta tähän on vain pakko totutella.

Alan Wakessa päästään myös ajamaan, mutta ajoneuvojen kontrollit ovat myöskin melko kankeat. Ajo-osuudet ovat kuitenkin lähinnä suoraa tietä, joten tämä ei häiritse.

Maistakaas valoa!

Alan Waken PC-versio sisältää myös kaksi bonusjaksoa joita en jaksanut ruveta ainakaan vielä pelaamaan, joten palaan niihin myöhemmin.

Alan Wake on hyvä ja kiinnostava peli, joka olisi toiminut paremmin ehkä muutamaa tuntia lyhyempänä ja vähemmällä taistelulla.

+ taisteluissa pakko keskittyä, ei voi vaan räiskiä
+ hyvä tarina
+ tv-sarjamaisuus
+ hahmot
- kiikkerät kontrollit
- pelimäinen
- lopussa pelkkää taistelua
- toisto
- pakollisen tuntuiset puzzlet